tiistai 28. lokakuuta 2014

Syksyn harjoittelu

Kävin shortseissa  juoksemassa 10 kilometriä täällä Rajamäellä. Talvi antaa vielä odottaa itseään. Onneksi.  Juoksin sitä vauhtia, jota on tarkoitus mennä ensi kesän maraton, eli noin 4.50 min per kilsa. Se tuntui hyvältä, mutta myös raskaalta.  Tällä kertaa en kuunnellut musiikkia, sillä kuuntelin itseäni ensimmäistä kertaa maratonin jälkeen.  Hengitys kulki hyvin, mutta fasettilukko aiheutti sen, ettei keuhkot aivan täyteen täyttyneet raikkaasta syysilmasta. Kantapää oli hiukan arka, mutta muutoin kulki hyvin.  Onneksi seuraavaan maratoniin on aikaa noin vuosi, sillä tavoitevauhti tuntui vielä raskaalta.



Olen kaksi viikkoa analysoinut treenikauttani ja tullut siihen tulokseen, että harjoittelin kesällä enemmän kuin koskaan. Tämän lisäksi myös monipuolisesti. Jokaisella harjoituksella oli merkitys; peruskestävyyttä, vetoja, palauttava, vauhtikestävyys ja pitkä lenkki. Joka viikko.  Tein paljon töitä ja harjoittelin säännöllisesti. Ei tämä ole rakettitiedettä.

Uusimmassa Juoksijassa kirjoitetaan, että syksyn harjoittelu kannattaa aloittaa 20-30% omia suurimpia määriä alempana. Sen perusteella tein itselleni ohjelman:

Ma 5 km palauttava
Ti 10 km vk
Ke Vetoja 3 x 800 m
To 7 km pk
Su Pitkä 15- 20 km poluilla

Syksyn lenkit aion juosta metsässä. Nauttia syksyn vaihtelevasta säästä. Sateista. Toivottavasti juoksukausi ulkona jatkuu vielä pitkään, sillä sisällä en halua juosta.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Anathema - Distant Satellites

Elämäni ensimmäinen kirjoitettu levyarvio.

Olen tehnyt ennenkin levyarvioita, mutta vain suullisesti. Voin listata tässä ne kaikki: aivan saatanan hyvä, helvetin hyvä, maailman paras levy (Pink Floydin koko tuotanto) ja ihan paska. Siinä ne taitaa olla. Tunnen musiikkimakuni sen verran hyvin, että ihan paskoihin levyihin en nykyisin törmää.  Ne kuuluu kp –listalle; kuuntelematta paskaa. Kuulostaa ylpeilyltä, mutta sitä tämä ei ole. Tämä on ajanhallintaa ja omaa mielenterveystyötä. Elämä on liian lyhyt huonon musiikin kuunteluun.

Anatheman Distant Satellites on aivan saatanan hyvä levy.

 
Levyn alku on surullinen, kaunis ja samalla valtavan henkeäsalpaava kokemus.  The Lost Song Part 1 on jumalainen sävellys, missä on vahva teksti.  Tällaisia kappaleita Chris Martinin olisi pitänyt säveltää uudelle Coldplayn levylle. Rakastan myös progea kosiskelevaa komppia.  Bändi on kevyempi versio Porcupine Treestä.
The Lost Song Part 2 on yksi hienoimmista tänä vuonna julkaistuista biiseistä. Jos Pink Floyd ei julkaisisi tänä vuonna uutta levyä (7.11.), niin julistaisin tämän vuoden parhaaksi ulkomaiseksi albumiksi. 
The Lost Song Part 2 kasvaa ajoittain jo liian mahtipontiseksi, sillä jouset yrittävät jyrätä Leen laulun yli, mutta se ei haittaa. Tämä biisi ja sen teksti kantaa. Tämä kappale on jättimäinen. Hengästyttävä.
Dusk (Dark is Descending) on todiste siitä, että mies- ja naislaulaja bändissä voi toimia. Tuli #muuten mieleen, että Janis Joplinin jälkeen maailmassa ei ole ollut montaa hyvää naisrocklaulajaa. Tai ei niitä ainakaan levylle asti ole päätynyt. Anatheman Lee Douglas on erinomainen laulaja monestakin syystä. Erityisesti arvostan sitä, että kun hän laulaa, niin Anathema ei kuulosta Nightwishiltä tai Within Temptationilta. Anathema kuulostaa progelta. Asiaan. Duskissa on myös maagisen hieno pianolla soitettu välikohta.
Arielin pianoriffi on myös loistava. Junnaava hypnoottinen biisi mikä kasvaa huikeisiin mittoihin. Arielin sanat on kaivettu Per Gesslen tai Sunrise Avenuen sanoitusarkusta, mutta tässäkin yksinkertaisuus toimii.

I found you
In the dark
I found you
In the dark

Don't leave me

Here
Don't leave me

Toistossa on tehoa.  Tuo säe taitaa tulla kolmasti. Biisin pianoriffiä toistetaan reilut 6 minsaa. Koko kappaleen ajan. Pianoriffia tukemaan saapuu jouset, joiden päälle istuu komeasti sähkökitara, jossa on täydellinen soundi. Keikoilla konfettia tykin suusta tähän kohtaan ja paljon. Lupaan itkeä.
The Lost Song Part 3 ei ole niin hyvä kuin kappaleen aiemmat osat, mutta arvostan miten suureksi tämäkin teos kasvaa.  
Anathema ja You’re Not Alone biisit olisi voinut jättää pois, mutta ilman niitä levyn loppupuoli ei kuulostaisi näin hienolta.
Firelight. Jumalauta, välisoitto laulujen välissä. Instrumentaalifiilistely, joka johdattaa kuulijan levyn kauneimman teoksen kimppuun. Distant Satellites on vuoden paras ulkomainen kappale. Tähän mennessä. Oh, it makes me wanna cry, kuten siinä lauletaan.  Tämä eepos kasvaa ja kasvaa, mutta sitten tapahtuu jotain valtavan hienoa ja odottamatonta, nimittän teknobasari. Utuilua, pianoa ja päälle jäätävän komea tomikomppi. Tämän olisi pitänyt olla levyn viimeinen kappale. Näin hienon sävellyksen jälkeen ei kannata soittaa enää mitään. Koskaan.
Ostakaa lp ja menkää keikalle. Niin minäkin teen. Anathema The Circus 7.11 ja Pakkahuone 8.11.





 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Vantaan maraton

Aloitin kesäkuussa maratonharjoittelun syksyn maratonille.  Tämän vuoden tavoitteena oli juosta maraton alle 3:40 aikaan. Kirjoitin maratonharjoittelusta aiemmin ja sen voi lukea täältä http://samivirtanen.blogspot.fi/2014/09/kaksi-viikkoa-aikaa-pilata-maraton.html.

Viimeisen viikon aikana juoksin tiistaina 4,87 km ja perjantaina 5,19. Aloitin tankkauksen keskiviikkona juomalla pari litraa vissyä päivässä ja syömällä enemmän pastaa ja leipää. Urheilujuomaa join puolilitraa perjantaina ja lauantaina. Tankkasin ajatuksella: älä syö mitään mitä et normaalisti söisi. Älä juo mitään mitä et normaalisti joisi. Join loppuviikolla myös oluen. Kävin keskiviikkona jalkahieronnassa. Diagnoosi oli tyly: oikean jalan pohje oli niin jumissa, että se oli tunnoton.  Hieronta auttoi hiukan ja sovimme, että tulen kisa-aamuna hakemaan kinesioteippauksen.   Suosittelen lämpimästi Rajamäeltä Rennoxpoint/Hieronatonni hierontaa.

Sunnuntai 12.10

Kisa-aamuna eniten askarrutti sää ja kenkävalinta. Keli oli sumuinen, mutta tyyni. Ilman lämpötila oli +7 astetta. Aloitin aamun kahvilla, puurolla ja kahdella paahtoleivällä. Heräsin jo seitsemältä, jotta ehtisin juoda puoli litraa urheilujuomaa aamulla. Pari tuntia ennen starttia ei oikeastaan kannata edes juoda, sillä juoma ei ehdi imeytyä, jää hölskymään mahaan.  

Sää oli sen verran tyyni, että päätin juosta shortseissa ja takissa. Jalkaan laitoin vanhat Niken Lunarglide vitoset, joilla on juostu pari tuhatta kilometria. Hankin kesällä uudet Lunarit, mutta ne ovat niin jäykät pohjasta, että jalkaholvi on jatkuvasti kipeä. En tiedä onko Nike muuttanut mallia vai onko kyse vain siitä, että niillä on juostu liian vähän. Uusilla Nikeillä on juostu 300 km, mutta ne  tuntuvat edelleen jäykiltä.

Puin päälle ja ajoin hierojalle, joka teki pohkeisiin kinesioteippauksen.  Oikea jalka teipattiin päkiästä polvitaipeeseen ja vasen jalka akillesjänteestä taipeeseen. Oikeassa jalassa suurin riski olisi se, että teippaus hiertäisi.

Startti oli klo 11.00. Pink Floydin Run Like Hell oli soittolistalla ensimmäisenä. Päätin kuunnella koko matkan musiikkia. Minulla oli kylmä. Juoksu tuntui nihkeältä. Väitän, että ensimmäiset ja viimeiset seitsemän kilometriä ovat maratonin pahimmat. Seitsemän kilsan kohdalla jalkohin sattui ja aivot ilmoitti ensimmäisen kerran, että tulisi DNF merkintä. Keskeytys.  Soittolista toi pelastuksen, sillä Bruce Springsteenin helvetin hieno The Ghost of Tom Joad sai ajatukset seitsemäksi minuutiksi muualle. Ensimmäiseen kierrokseen käytin aikaa reilut 55 min. 3 minuuttia enemmän kuin olin budjetoinut.

Know it's you against you

Ensimmäisen kierroksen jälkeen juoksu rupesi rullaamaan ja seuraava kierros meni helposti.  Juoksin sen kaksi minuuttia nopeammin kuin ensimmäisen.  Kolmannelle kierrokselle lähtiessäni eli 21 km kohdalla olo oli euforinen. Olin varma, että juoksen maaliin. Olin aamulla jakanut maratonin 6 x 7 kilometrin lenkeiksi ja nyt olin juossut jo puolet. Puolimaratonin väliaika oli 1:51. Euforian tunnetta vahvisti Survivorin Burning Heart. Kappale, jonka jokaisen on syytä lisätä omalle juoksusoittarille.

In the warrious code
There's no surrender
Though his body says stop
His spirit cries - never!
 


Kolmannen kierroksen keskinopeus oli 5 min 9 sek per kilometri. 21 km – 31 km väliin käytin aikaa 51 min 20 sek. Juoksu tuntui kevyeltä ja helpolta.  Sovin mielessäni, että kiristän viimeisellä kierroksella. 28 kilometrin kohdalla maratonista oli takana 4/6 osaa. 2 x 7 km jäljellä.
 

Kuva: Vantaan Maraton /Kimmo

Viimeinen kierros alkoi hyvällä fiiliksellä. Ajatus vauhdin kiristämisestä oli edelleen mielessä. Pysähdyn lähtöalueen juomapisteelle, kuten olin myös tehnyt kaikilla pisteillä aiemmin. En juokse ja juo. Se on aiemmin aiheuttanut tukehtumista vastaavan kokemuksen.  Pysähdyin siis juomaan. Lähtöalueella tarjottiin lämmintä vettä.  Kiitin toimitsijaa ja sanoin, että lähden nyt maratonille. Avasin energiapatukan. Olin koko matkan juonut vain vettä, sillä urheilujuomista ja geeleistä tulee minulle paha olo. Älä syö/juo maratonilla mitään sellaista, mitä et muutenkaan söisi. Vantaan maratonilla tarjoiltiin energiageeliä joka kierroksella. Erinomainen palvelu.

35 kilometriin kaikki meni edelleen mukavasti.  Välin 28 – 35 km keskivauhti oli 5 min 13 sek. Jalat olivat väsyneet, mutta mieli oli hyvä. Minulla ei ollut kuuma eikä kylmä, vaan hyvä olo.



Viimeiset seitsemän kilometriä

Tunsin, kuinka vauhti alkoi hidastua, sillä jalkoihin ja lonkkaan sattuu. En anna sen häiritä.  Kilometri kerrallaan. Body says stop, spirit cries never. Pysähdyin juomaan ja kiitin jälleen tarjoilusta. Täytyy antaa erityiskiitos Vantaan Maratonin huoltopisteille, sillä niissä oli todella hyvä fiilis ja palvelu. Nuoret tanssi ja aikuiset hymyilivät.  Tarjolla oli banaania, suolakurkkua, urheilujuomaa ja vettä. Join vettä.  39 kilometrin kohdalla lonkkaan sattui helvetisti ja etureidet olivat kivikovat. Hakkasin nyrkeillä reisiä, jotta saisin niihin eloa. Tässä vaiheessa oli selvää, etten ehdi maaliin alle 3:40 vauhdissa. 

Vaikka juoksin niin kovaa kuin pystyin, niin vauhti hidastui.  Viimeiset 3 kilometriä olivat vaikeat. Kuulin päässäni mantran: kävele, kävele,kävele.  Jatkoin juoksemista. En kävele. Viimeiset kolme kilometriä meni aikaan 16:37, eli 5 min 27 sek per kilometri.  Vauhti oli nopeampi kuin ajattelin. Maalissa 3:41:43. Uusi ennätys.

Maratonmuuria ei tullut, ainoastaan jalkakipu. Energia riitti loppuun ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Suurin syy hyvin menneelle maratonille on harjoittelussa ja tankkauksessa ja siinä etten tehnyt juuri mitään mitä en normaalisti tekisi. Kinesioteippaus toimi hyvin. Päkiä, jossa ei ollut teippiä kipeytyi.

Kiitos Vantaan maraton hyvästä tunnelmasta, reitistä, järjestelyistä, huollosta ja säästä.


Palautusjuomanaksi kuumaa vettä (kiehuvaa), johon lisäsin paljon suolaa ja sokeria. Kun olo parani, niin meni siinä myös muutama olut.