perjantai 23. lokakuuta 2015

Ismo Kullervo Alanko





Olen Ismo Alanko -fani, tunnustan. Usko silti kun sanon, että Ismo on tehnyt todella hyvän levyn. Alangon tuotoksista 90 -luvun puolivälin Irti ja ensimmäinen Teholla levy ovat suosikkini. Nyt julkaistu Ismo Kullervo Alanko on kuin niiden rakkaudesta syntynyt jälkeläinen.  Tuotannollisesti albumin synat ovat hyvin paljon Irti -maailmasta ja ne kuuluisat "oikeat soittimet" tuovat mieleen Teholla -levyt. Tässä on nyt Spotikka -player. Laita levy soimaan.


Levyn käynnistävä Lintuperspektiivi on kertomus ikävästä, joka on puettu kauniiksi sävellykseksi. Tekstin ympärille on rakennettu hieno sävellys, joka on myös tuotannollisesti onnistunut. Pianosointuja tukevat torvet vahvistavat sinisillä äänillään kappaleen surumielisyytä. Kaiken lisäksi tässä on onnistunutta kitarointia. Pidän tästä matalalla, herkällä tavalla laulavasta Ismosta. Tuntuu myös siltä, että Alanko myös uskoo mitä laulaa.

 "Sä et tule mun luo, mut mä odotan sua" 

Kappaleen lopussa oleva kitarasoolo ja sen taustalla painavat torvet toimii.  Tällä levyllä torvet ja ne muut "oikeat soittimet" on valjastettu komeilla sovitusratkaisuilla tukemaan rock -bändiä. Onnistunut kombo.

Mikrokosmos on myös tuotannollisesti hieno. Panoroidut huilut, torvet ja akkarit ovat kuin ne korvakarkkikaupan lehmäkarkit. Ne ihanat sokeripäällysteiset, jotka jätettiin pussissa aina viimeiseksi. Kun kuuntelet biisin, niin huomaa väliosassa vaihtuva virvelisoundi, nakuttava, perkussiivinen,  akkari ja tokan säkeistön starttaa hieno torvi pöräytys oikealla ja akkari vasemmalla. Siinä sitä korvakarkkia koko rahalla. Tässä biisisissä on siis panoroinnit ns. kohdillaan.



Kieli jolla vaikenen taisi olla levyn ensimmäinen sinkkubiisi. Mielestäni ei parhaimmistoa, ainakaan säkeistön osalta, mutta kertsi on  ihan mainio.  Tämän kappaleen puhaltimia täytyy myös kehua ja saksofonisoolo olisi saanut olla pidempi. Livenä sitten.

Omat Laulut on mielestäni levyn vähiten hyvä biisi. Biisin intro on hyvä. Ehkä se intro on liian hyvä säkeistöön. Hirvittävää on se, että joku blogaaja, eli minä, tuottaa blogitekstissään levyä uusiksi. MUTTA mitä jos intron perään olisi tullut suoraan tuo b-osa? Lopussa kappale on parhaimmillaan. Bändi soi komeasti, rummut on väkevät ja torvissa on vähän samaa kuin vanhoissa Beatles -biiseissä.

Unelmia ja valheita on mielestäni tyypillinen Alanko -sävellys. Optimistinen kertosäe, johon on kirjoitettu varsin osuva teksti. Sähkökitara ja akkari unisonossa on myös hyvin Alankomaista. Heh, Alankomaista.  Hienot stemmat.  Ismo Alangon levy on ymmärtääkseni kirjoitettu naisille, mutta kyllä nelikymppinen elämän paskat(kin) puolet nähnyt rajamäkeläinen mies tähän samaistuu.

"Unelmamme availevat sylejänsä raukeina. Ennen unelmoimme vapaudesta, autoista, matkoista"

Liikemies on levyn parhaimmistoa. Kappale käynnistyy kauniina kuin Sueden mestariteos Faultlines. Hieno synapadi, kitarat ja perkusiivinen komppi luovat hienon tunnelman tälle upealle ja  varsin ajankohtaiselle tekstille.

"On pakko potkaista puolet työläisistä pihalle"

Voisin #muuten väittää, että tässä on säkeistössä sama synasoundi kuin on 4R orkesterin Poplaulajan vapaapäivä biisissä (?). Tämän biisin tuotanto on helvetin komeata kuultavaa. Erityisen paljon pidän kitaroista ja haikeasta mustalaistunnelmasta. Alangon surumielinen tulkinta tässäkin antaa ymmärtää, että Ismo tuntee mitä laulaa. Tämä on täydellinen biisi. Kuuntele! Tämä on biisi mitä kuunnellaan aamuneljältä punaviinilasi kädessä ja nuokutaan sohvalla. Kokeilin myös viskin kanssa, mutta kello oli vasta 23.28. Toimi silti.

Parisuhteen kehityskeskustelun vakiosanastosta on Ismo askarellut hienon kertsin Aivokääpiöön.  Ei tämä mikään naisten levy ole. Ei varmasti.

"Mä olen hölmö, pelle, aivokääpiö, kusipäämulkku. Tarkoitan hyvää, mut tuhoan kaiken tyhmyyksissäni."  

Tiedän tunteen. Väitän, että en ole ainoa. Aivokääpiön melankolinen, mutta silti toiveita herättävä teksti on onnistunut. Kyllä minä näihin ajatuksiin samaistun. Toisen säkeistön torvet ja viulu tuovat korostavat juuri SITÄ melankolisuutta.

Haudankaivaja on levyn paras biisi. Tämä on sitä täydellistä musiikkia. Upea teksti, jota säestää todella vahva ja uhkaava syna- ja torvimaisema. Onko tässä nyt niin, että tämä viimeisen säkeistön pelottava tunnelma on luotu sillä, että soinnut ei vaihdu, vaikka melodiassa vaihtuu. Tässä on Irti -levyn tunnelma. Se ei ole missään nimessä huono asia.

Kaunis suru kappaleessa on loitsumainen tunnelma.  Sanat ja kertsit muuttuu loitsuksi, kun riittävän usein hokee samaa. Tässä Kaunis suru -hokema yhdistettynä mainioon kitarointiin on oivallinen ratkaisu. Lopun viulu- vai sellosoolo on hieno.

Ehkä se on sello, sillä sillä polkaistaan käyntiin levyn päättävä Kieltäjä. Tämä kappale on ihana. Kyllä IHANA. Tässä on myös teksti, joka muhun osuu. Tässä on ollut ns. kaikenlaista viime kuukausina ja varsin osuvasti Ismo sen muotoilee:" En ymmärrä elämää, rakastan sitä. Kuoleman arvoitus tiellä mut pitää". Tuotannollisesti jälleen kaunista kuultavaa, torvet, viulut, kitarat sitä ja valtavan hienot stemmat.  Tässä on juomalaulun ainekset, kaikessa hyvässä. 
Suomalainen juomalaulu :"Yksin jään kuitenkin laulelemaan Hoosiannaa."