Siirry pääsisältöön

Vinyylimania

CMX:n uusi levy ei ilmesty vinyylinä. Tämä on mielestäni virhe, joka pitää korjata.

Minulla on aina ollut vinyylisoitin. Varhaisimmat muistoni vinyylien ostosta ovat 27 vuoden takaa kun Kotkassa pyörin kirppareilla ja hankin uutta vanhaa musiikkia itselleni. Sitä kautta löysin Pink Floydin. Ostin kirpparilta venäläisen Dark Side of the Moonin, jonka huonolaatuisen pahvisen kannen päällystin kontaktimuovilla. Ostin, koska se kansi näytti niin hyvältä. DSOTM: n kuuntelukokemuksen jälkeen hankin myös muut bändin levyt.

 Kirpparit ja vinyylien metsästys kuuluu edelleen arkeeni. Se on parhaimmillaan jännittävää aarteenetsintää. Kirppareista täytyy muuten suositella Klaukkalan Viirin kirppistä, sekä Riksun Femmatoria, josta viime vuonna löysin Pink Floydin bootsin eli bootlegin, jota minulla ei ollut.


Vanhin uutena ostettu vinyyli hyllyssäni taitaa olla Yazzin The Only Way is Up. Ostettu Rauman Prismasta vuonna 1988.

Vinyyliltä musiikin kuuntelu on kokemus. Se antaa enemmän kuin cd, jonka voit kuunnella kotimatkalla autossa. Se pakottaa keskittymään musiikkiin, eli albumiin toisin kuin Spotikan kautta lenkkipolulla. Vinyylin soimaan laittaminen tuntuu hyvältä. Sohvalla kannen tutkiminen ja mahdollinen viinilasillinen pakottaa kuuntelemaan musiikkia. Pakottaa on tässä yhteydessä positiivinen temi. Se on hetki, jonka minä vietän säveltäjien, soittajien ja kansitaiteen kanssa. Se ei ole toissijaista passiivista taustakuuntelua, kuten esimerkiksi cd:n kuunteleminen autossa tai spotikan soittaminen työhuoneessa.

                                                Pyörähdin kesällä Tampereen Swampissa

Kansitaide näyttää tietenkin HELVETIN paljon paremmalta kuin cd:ssä.  Vinyyli on iso. Uuden CMX:n levyn kansi on #muuten todella hieno. Jo pelkästään Herra Ylpön suunnittelema kansi ansaitsisi vinyylin.

Vinyylissä on musiikin ostamisen tulevaisuus. Ainakin minulle. A- ja B- puolen biisijärkän fiilistely ja tietenkin puolen kääntäminen on parhautta. Se on diggailua. Blogaajien romantisointi vinyylin hienouksista pitää suurilta osin paikkaansa. Minulle on ainakin pitänyt. Jo kohta 30 vuotta. Vinyyli saa minut levykauppaan. Vinskat saa minut käyttämään rahaa. Olen ostanut uusimmat levyt CMX:ltä, Sir Elwood duolta, Fishiltä, Ismo Alangolta ja Bruce Springsteeniltä vinskana. Aion ostaa myös jatkossa. Olen onnellisessa asemassa, että saan myös jonkin verran vinyylejä. Tunnustan, että niitä levyjä kuuntelen enemmän kuin muita uutuuksia.

Perjantaina menen levykauppaan ja ostan Sir Elwoodin Vieraskirjan uusimman vinyylin. Olen ostanut Elwoodien aiemmat vinyylit bändin keikalla. Perjantaina otan lasin viiniä, istun sohvalla ja vietän hienon hetken Juha Lehden kanssa. Musiikki ilman vinyyliä ei saa minua istumaan alas ja kuuntelemaan musiikkia. CMX:n edellinen levy on todella kova. Olen kuunnellut sitä vinyyliltä paljon. Talvikuningas ansaitsisi myös vinyylipainoksen. Onneksi siitä on olemassa boksi, joka on minulle ainoa kelpaava cd:n muoto. Niissä on monesti niin paljon lisärompetta, että myös silloin levyn kuuntelu muuttuu aktiiviseksi toiminnaksi.

Tässä blogimuotoon kirjoitettu anomus uuden CMX:n vinskapainoksen tekemiseksi. Levy on varmasti hyvä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nurmijärven matkailukoordinaattorista

Budjettivaltuustossa pitämäni puhe matkailukoordinaattorista: Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltija, valtuutetut ja muu yleisö Matkailun kehittäminen on nostettu yhdeksi Nurmijärvi – paremman arjen ilmiö -kuntastrategian painopistealueista. Me laadimme ja päätimme strategiasta yksimielisesti. Me kaikki olemme sitä mieltä, että matkailun kehittäminen on tärkeää. Kuva: Nurmijärven kunta Matkailun taloudellinen merkitys on lisääntynyt selvästi viime vuosikymmenten aikana Suomessa. On erikoista ajatella, ettei matkailu olisi alueellisesti merkittävää elinkeinoa. Matkailukoordinaattorin työtä kyseenalaistetaan. Mitä voittoa se tuo kunnalle tai miten hänen työtä mitataan. Taloudellinen hyöty on kuitenkin ensisijainen syy, miksi kunnat ylipäätään haluavat tuoda matkailua ja turisteja alueelleen. Tuusulan kunta tiedotti viikko sitten, että Tuusulan alueelle kertyi viime vu onna yli 37 miljoonaa euroa tuloja matkailusta. Summa on yli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2018. Matkailu toi Tuu

Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23.3.2022 kuntastrategian vuosille 2022–2030

Valtuuston kokous alkoi juhlavissa merkeissä, kun Nurmijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen luovutti tasavallan presidentin puolesta itsenäisyyspäivän kunniamerkit ansioituneille kunnan päättäjille sekä kunnan työntekijöille. Minulle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Valtuusto päätti Nurmijärven kuntastrategiasta. Tässä valtuustoryhmämme puhe. Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltijat, valtuutetut ja muu yleisö Nurmijärven kuntastrategia on todennäköisesti  lähivuosien tärkein asiakirja minkä hyväksymme. Nyt on luotu hyvät suuntalinjat kohti parempaa arkea. Strategiatyö on edennyt mukavan ripeästi, osallistaen ja kuunnellen sekä valtuutettuja, sidosryhmiä että kuntalaisia. Strategian täytäntöönpano jää meille tässä salissa oleville. Kuntastrategia ei ole mainos, eikä esite, vaan tämän pitää ohjata meidän toimintaa lähivuosina. Todennäköisesti eniten strategiaan sitoutumista punnitaan budjettivaltuustossa. Strategiassa luvataan laadu

Toimelan pimitetty purkupäätös

 Kirkonkylässä sijaitseva, Nurmijärven rakennusperintöselvityksessä kakkosluokkaan rankattu Toimela puretaan vanhuksille suunnatun rakentamisen tieltä. Asemakaava- ja rakennuslautakunta on käynyt tutustumassa Toimelaan ja kuullut usean vuoden ajan kunnan toiveita jyrätä Toimela ja saada rakentaa tilalle betonilla päällystettyä kolmikerroksista harmautta.   Menetelmä, jolla asia esiteltiin lautakunnassa – tai oikeammin haluttiin piilottaa – on tavallaan jopa kekseliäs; päätöstä ei löydy teknisen johtajan esityksestä, vaan se täytyy kaivaa kaavamerkinnästä.  Toimelan kaavamerkintä oli aiemmin SR2: suojeltava rakennus. Asiaa on käsitelty nyt kolme vuotta, mutta koska päätös ei ole tyydyttänyt kuntaa, käsittelyä on jatkettu.  Kunta on päättänyt, että Toimela jyrätään, keinolla millä hyvänsä.   Asema- ja rakennuskaavalautakunnalle on esitelty Toimelan uusia suunnitelmia, joiden kaavamerkintään oli piilotettu uusi luokitus SR3. Sitä ei ole kirjattu esitykseen eikä päätökseen, vaan