Siirry pääsisältöön

Syksyn harjoittelu

Kävin shortseissa  juoksemassa 10 kilometriä täällä Rajamäellä. Talvi antaa vielä odottaa itseään. Onneksi.  Juoksin sitä vauhtia, jota on tarkoitus mennä ensi kesän maraton, eli noin 4.50 min per kilsa. Se tuntui hyvältä, mutta myös raskaalta.  Tällä kertaa en kuunnellut musiikkia, sillä kuuntelin itseäni ensimmäistä kertaa maratonin jälkeen.  Hengitys kulki hyvin, mutta fasettilukko aiheutti sen, ettei keuhkot aivan täyteen täyttyneet raikkaasta syysilmasta. Kantapää oli hiukan arka, mutta muutoin kulki hyvin.  Onneksi seuraavaan maratoniin on aikaa noin vuosi, sillä tavoitevauhti tuntui vielä raskaalta.



Olen kaksi viikkoa analysoinut treenikauttani ja tullut siihen tulokseen, että harjoittelin kesällä enemmän kuin koskaan. Tämän lisäksi myös monipuolisesti. Jokaisella harjoituksella oli merkitys; peruskestävyyttä, vetoja, palauttava, vauhtikestävyys ja pitkä lenkki. Joka viikko.  Tein paljon töitä ja harjoittelin säännöllisesti. Ei tämä ole rakettitiedettä.

Uusimmassa Juoksijassa kirjoitetaan, että syksyn harjoittelu kannattaa aloittaa 20-30% omia suurimpia määriä alempana. Sen perusteella tein itselleni ohjelman:

Ma 5 km palauttava
Ti 10 km vk
Ke Vetoja 3 x 800 m
To 7 km pk
Su Pitkä 15- 20 km poluilla

Syksyn lenkit aion juosta metsässä. Nauttia syksyn vaihtelevasta säästä. Sateista. Toivottavasti juoksukausi ulkona jatkuu vielä pitkään, sillä sisällä en halua juosta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nurmijärven matkailukoordinaattorista

Budjettivaltuustossa pitämäni puhe matkailukoordinaattorista: Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltija, valtuutetut ja muu yleisö Matkailun kehittäminen on nostettu yhdeksi Nurmijärvi – paremman arjen ilmiö -kuntastrategian painopistealueista. Me laadimme ja päätimme strategiasta yksimielisesti. Me kaikki olemme sitä mieltä, että matkailun kehittäminen on tärkeää. Kuva: Nurmijärven kunta Matkailun taloudellinen merkitys on lisääntynyt selvästi viime vuosikymmenten aikana Suomessa. On erikoista ajatella, ettei matkailu olisi alueellisesti merkittävää elinkeinoa. Matkailukoordinaattorin työtä kyseenalaistetaan. Mitä voittoa se tuo kunnalle tai miten hänen työtä mitataan. Taloudellinen hyöty on kuitenkin ensisijainen syy, miksi kunnat ylipäätään haluavat tuoda matkailua ja turisteja alueelleen. Tuusulan kunta tiedotti viikko sitten, että Tuusulan alueelle kertyi viime vu onna yli 37 miljoonaa euroa tuloja matkailusta. Summa on yli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2018. Matkailu toi Tuu

Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23.3.2022 kuntastrategian vuosille 2022–2030

Valtuuston kokous alkoi juhlavissa merkeissä, kun Nurmijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen luovutti tasavallan presidentin puolesta itsenäisyyspäivän kunniamerkit ansioituneille kunnan päättäjille sekä kunnan työntekijöille. Minulle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Valtuusto päätti Nurmijärven kuntastrategiasta. Tässä valtuustoryhmämme puhe. Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltijat, valtuutetut ja muu yleisö Nurmijärven kuntastrategia on todennäköisesti  lähivuosien tärkein asiakirja minkä hyväksymme. Nyt on luotu hyvät suuntalinjat kohti parempaa arkea. Strategiatyö on edennyt mukavan ripeästi, osallistaen ja kuunnellen sekä valtuutettuja, sidosryhmiä että kuntalaisia. Strategian täytäntöönpano jää meille tässä salissa oleville. Kuntastrategia ei ole mainos, eikä esite, vaan tämän pitää ohjata meidän toimintaa lähivuosina. Todennäköisesti eniten strategiaan sitoutumista punnitaan budjettivaltuustossa. Strategiassa luvataan laadu

Toimelan pimitetty purkupäätös

 Kirkonkylässä sijaitseva, Nurmijärven rakennusperintöselvityksessä kakkosluokkaan rankattu Toimela puretaan vanhuksille suunnatun rakentamisen tieltä. Asemakaava- ja rakennuslautakunta on käynyt tutustumassa Toimelaan ja kuullut usean vuoden ajan kunnan toiveita jyrätä Toimela ja saada rakentaa tilalle betonilla päällystettyä kolmikerroksista harmautta.   Menetelmä, jolla asia esiteltiin lautakunnassa – tai oikeammin haluttiin piilottaa – on tavallaan jopa kekseliäs; päätöstä ei löydy teknisen johtajan esityksestä, vaan se täytyy kaivaa kaavamerkinnästä.  Toimelan kaavamerkintä oli aiemmin SR2: suojeltava rakennus. Asiaa on käsitelty nyt kolme vuotta, mutta koska päätös ei ole tyydyttänyt kuntaa, käsittelyä on jatkettu.  Kunta on päättänyt, että Toimela jyrätään, keinolla millä hyvänsä.   Asema- ja rakennuskaavalautakunnalle on esitelty Toimelan uusia suunnitelmia, joiden kaavamerkintään oli piilotettu uusi luokitus SR3. Sitä ei ole kirjattu esitykseen eikä päätökseen, vaan