Siirry pääsisältöön

Arkadian halli liian lyhyt salibandylle 6.11.2013

Arkadian yhteislyseo rakentaa kunnan avustuksella liikuntahallin, joka on 6 metriä liian lyhyt salibandykäyttöön. 

Arkadia rakentaa hallin omana hankkeenaan, sillä Nurmijärven kunta ilmoitti ettei se lähde mukaan projektiin.  Mikäli halli olisi rakennettu yhteistyössä kunnan kanssa, olisi yhteislyseo osallistunut urakkaan miljoonalla ja kunta olisi voinut hakea loppuosaan 700 000 euroa avustusta valtiolta.  

Kunta osallistuu kuitenkin Arkadian hankkeeseen välillisesti, sillä Nurmijärvi on mukana kiinteistöosakeyhtiössä ja maksaa sopimuksen mukaisesti joka tapauksessa ison osan Arkadian hallista.  Toisin sanoen kunta siis rahoittaa nyt hieman pienempää liikuntahallia, joka soveltuu ainoastaan koulun liikuntatilaksi. Hieman suuremmalla sijoituksella Nurmijärvi saisi salibandyhallin. 


Selvitin asiaa Arkadiasta ja kunnalta. Arkadiasta kerrottiin, että neuvottelut päättyivät siihen, että kunta ilmoitti valmistelevansa salibandytilan rakentamista kirkonkylälle. Kunnan puolesta neuvotteluja on käynyt kunnanjohtaja Kimmo Behm, joka kertoo että Arkadia ei ole halukas rakentamaan salibandyhallia vaan edellyttää että kunta rakentaisi sen. Tämä tarkoittaisi sitä, että halli tulisi rakentaa kunnan vetämänä hankkeena ja sisällyttää jo nyt kolmelle vuodelle yli 100 milj. euron investointiohjelmaan.  


Kunnan tekninen päällikkö Ilkka Ruutu kertoo, että olisi hyvä, jos halli sijaitsisi (minkä tahansa) koulun vieressä, koska käyttöajat sopisivat yhteen erittäin hyvin: koulu käyttää lähes kaikki arkiajat aamusta iltapäivään ja salibandy kaikki ajat iltapäivästä iltaan sekä viikonloput.  


Kunta valitsee siis joko Arkadian tai Lukkarin alueen.  Klaukkala saa monitoimihallin, joka ei sisällä liikuntatiloja. Toivottavasti kunta ei pakota salibandyhallia Nurmijärvelle investointien tasaamisen takia. Se olisi kyläpolitikointia. 


Nyt suunnitteilla oleva pienelle salille ei ole juuri muuta käyttöä kuin koululiikunta. Mahdolliset iltakäytön vuokratulot urheiluseuroilta jäävät pois. 


Tuntuu varsin hassulta, että kunta rakentaa mieluummin kaksi hallia, joista toinen maksaa noin 3 miljoonaa ja toinen 4-5 miljoonaa euroa. Sen sijaan kunta voisi rakentaa nyt yhden 4-5 miljoonan euron hallin, johon kunta voisi hakea tukea valtiolta 700 000 euroa, kuten Nurmijärven Uutisissa kerrottiin 16.10.2013.  Tällä tavalla rahaa säästyisi 3 miljoonaa euroa.  Onko mitään järkeä rakentaa nyt hieman pienempi halli, jotta voimme rakentaa 6 metriä pidemmän hallin muutaman vuoden kuluttua? 


Seuraavat vuodet SB-Pron liiganaiset ja tyttöjen SM-joukkue pelaavat kotiottelunsa Vantaalla Campo Sportcenterissä, kun omasta kunnasta ei löydy liigan vaatimuksia täyttävää areenaa. Koska hallia ei ole, tarvitsee SB-Pro jatkossa kunnalta yli 20 000 euroa enemmän vuosittaista tila-avustusta.


Salibandytila ei ole ainoastaan salibandyn käyttöön. Sama tila palvelisi myös futsalia tai vaikka sulkapalloa.  


Eihän rakenneta liian pientä hallia?  Kunnanhallitus ja valtuusto voivat tämän asian vielä korjata

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nurmijärvi julistautui Aleksis Kivi -pääkaupungiksi -puhe

Vihreä valtuustoryhmä kiittää hienosti suunnitellusta juhlavuoden ohjelmasta. Kohtuu niukalla budjetilla nurmijärveläiset tuntuvat saavan varsin monipuolisen juhlavuoden.  Samaan yhteyteen Vihreä valtuustoryhmä asettaa toiveen, että samanlaisella intohimolla ja valmistelulla syntyisi myös muut kunnan asiat.  Tämän päivän perusteella erityisesti valtuutettujen jättämät aloitteet. Kuten Aleksis Kivi kirjoitti: ”Kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä” Ilolla kiitämme, että kunnassa puhutaan ilmiöittämisestä. Vaikka me toteamme, että Nurmijärvi on ilmiö, ei se tee siitä vielä totta.  Olemme sitä mieltä, että Nurmijärvi tarvitsee tarinan. Kuten viestintäpäällikkö Siltanen totesi maanantaina, meillä on 150 vuotinen historia veljesten kanssa, sitä ei kannata piilottaa.  Se pitää valjastaa voimavaraksi. Julistautuminen Aleksis Kivi -pääkaupungiksi on hyvä alku, mutta se vaatii toimia tuleville vuosille. Kunnanhallitus varsin hanakasti korosti, että päätökse

Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23.3.2022 kuntastrategian vuosille 2022–2030

Valtuuston kokous alkoi juhlavissa merkeissä, kun Nurmijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen luovutti tasavallan presidentin puolesta itsenäisyyspäivän kunniamerkit ansioituneille kunnan päättäjille sekä kunnan työntekijöille. Minulle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Valtuusto päätti Nurmijärven kuntastrategiasta. Tässä valtuustoryhmämme puhe. Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltijat, valtuutetut ja muu yleisö Nurmijärven kuntastrategia on todennäköisesti  lähivuosien tärkein asiakirja minkä hyväksymme. Nyt on luotu hyvät suuntalinjat kohti parempaa arkea. Strategiatyö on edennyt mukavan ripeästi, osallistaen ja kuunnellen sekä valtuutettuja, sidosryhmiä että kuntalaisia. Strategian täytäntöönpano jää meille tässä salissa oleville. Kuntastrategia ei ole mainos, eikä esite, vaan tämän pitää ohjata meidän toimintaa lähivuosina. Todennäköisesti eniten strategiaan sitoutumista punnitaan budjettivaltuustossa. Strategiassa luvataan laadu

Nurmijärven matkailukoordinaattorista

Budjettivaltuustossa pitämäni puhe matkailukoordinaattorista: Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltija, valtuutetut ja muu yleisö Matkailun kehittäminen on nostettu yhdeksi Nurmijärvi – paremman arjen ilmiö -kuntastrategian painopistealueista. Me laadimme ja päätimme strategiasta yksimielisesti. Me kaikki olemme sitä mieltä, että matkailun kehittäminen on tärkeää. Kuva: Nurmijärven kunta Matkailun taloudellinen merkitys on lisääntynyt selvästi viime vuosikymmenten aikana Suomessa. On erikoista ajatella, ettei matkailu olisi alueellisesti merkittävää elinkeinoa. Matkailukoordinaattorin työtä kyseenalaistetaan. Mitä voittoa se tuo kunnalle tai miten hänen työtä mitataan. Taloudellinen hyöty on kuitenkin ensisijainen syy, miksi kunnat ylipäätään haluavat tuoda matkailua ja turisteja alueelleen. Tuusulan kunta tiedotti viikko sitten, että Tuusulan alueelle kertyi viime vu onna yli 37 miljoonaa euroa tuloja matkailusta. Summa on yli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2018. Matkailu toi Tuu