Siirry pääsisältöön

Monitoimitalo vai liikuntahalli – vai molemmat? 10.1.2013

Klaukkalan monitoimitalo on usean eri toimijan yhteishanke, joka palvelee monipuolisesti nuorison, liikunnan, kulttuurin sekä taiteen perusopetuksen tarpeita. Näin luvataan esitteessä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on luoda monikäyttöinen rakennus, jolla ratkaistaan toimijoiden pitkäaikaista tilantarvetta, sekä parannetaan nurmijärveläisten elämänlaatua nykyaikaisen vapaa-ajan keskuksen muodossa.

Toisena uutisena kerrotaan, että Arkadian yhteislyseon liikuntahallin rakennushanke on lykkääntymässä vuodella, ja samalla kustannuksia on karsittu miljoonalla eurolla. Kunnalla on siis rahaa rakentaa monitoimihalli, mutta sillä ei ole järkeä, halua tai tahtoa rakentaa kotihallia tällä hetkellä salibandyliigassa toisena olevalle SB-Pro:n naisten edustusjoukkueelle, joka pelaa Naisten Salibandyliigassa. Pro:n kotiottelut pelataan Helsingissä Ruskeasuolla. B-tyttöjen SM-sarjajoukkue pelaa kaudella 2012-2013 kotiottelunsa Martin hallissa Hyvinkäällä. Nurmijärveläinen SB-Pro pelaa siis kotiottelunsa Hyvinkäällä ja Helsingissä.

En tiedä paljonko lipputuloja kotijoukkue saa salibandypeleistä, mutta uskallan väittää, että Pro:lle ei Hyvinkäältä tai Helsingistä juuri lipputuloja heru.

Minulla on yhdeksän vuoden kokemus nurmijärveläisyydestä. Olen syntynyt Kotkassa, jossa KTP on pelannut jalkapalloa ja koripalloa varsin menestyksekkäästi. Oman kaupungin pojat ja tytöt tunnetaan hyvin ja heitä myös tuetaan kaupungin toimesta. Täällä sitä ei näe, sillä nurmijärveläisten omalla menestyvällä joukkueella ei ole omaa kotihallia, jonne mennä peliä katsomaan. Millä rakennetaan hurmos, fanitus, sitoutuminen ja kannustus kotijoukkeelle, jos meillä ei ole hallia jossa pelata ja järjestää turnauksia?

Kunnallispolitiikka ja valtion toimet antavat aihetta pohtia myös urheilun merkitystä kunnallisessa päätöksenteossa. Vaalikauden päättyessä on hienoa luvata monitoimihalli ja siirtää liikuntahallihanketta eteenpäin, sillä monitoimihallilla kerätään enemmän ääniä kuin Arkadian liikuntahallilla. Tuntuu varsin hassulta, että nämä kaksi hallia käsitellään erillisinä kustannuspaikkoina, vaikka kunta tukee molempia.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kuntien ja seurojen pitäisi ja olisi jo pitänyt tiivistää yhteistyötä. Väitän, että Nurmijärvellä ei paljoakaan liiku ylimääräistä sponsorirahaa, joten kunnan apua tarvitaan. Varsinkin kun vähät lipputulotkin valuvat hyvinkääläisten ja helsinkiläisten hallien taskuihin.

Meillä on seuroissa paljon osaavia ihmisiä ja välineitä, joilla voitaisiin järjestää mielekästä toimintaa ja hyvinvointia kaikenikäisille urheiluseuran oman toiminnan lisäksi. Hyvällä yhteistyöllä kunnan kanssa seurat varmasti saataisiin järjestämään kerhoja, ryhmiä ja muuta toimintaa, jotka kuuluvat kunnan peruspalveluihin. Syrjäytymisestä puhutaan paljon, ja salibandyn kaltaiset hyvät harrastukset ovat omiaan ehkäisemään negatiivista kehitystä.

Toimiva yhteistyö ei vaadi muuta kuin kunnanvaltuuston, joka ymmärtää lasten hyviä harrastuksia sekä taloudellisia realiteettejä.


Kysynkin: Onko järkevää rakentaa monitoimihalli ja siirtää liikuntahallihanketta vuodella eteenpäin? Eikö ole olemassa mitään mahdollisuutta yhdistää toimintoja? Löytyisikö kokonaisuus, joka palvelisi vielä suurempaa osaa nurmijärveläisistä? Yhteinen halli, joka täyttäisi suuren tarpeen. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nurmijärvi julistautui Aleksis Kivi -pääkaupungiksi -puhe

Vihreä valtuustoryhmä kiittää hienosti suunnitellusta juhlavuoden ohjelmasta. Kohtuu niukalla budjetilla nurmijärveläiset tuntuvat saavan varsin monipuolisen juhlavuoden.  Samaan yhteyteen Vihreä valtuustoryhmä asettaa toiveen, että samanlaisella intohimolla ja valmistelulla syntyisi myös muut kunnan asiat.  Tämän päivän perusteella erityisesti valtuutettujen jättämät aloitteet. Kuten Aleksis Kivi kirjoitti: ”Kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä” Ilolla kiitämme, että kunnassa puhutaan ilmiöittämisestä. Vaikka me toteamme, että Nurmijärvi on ilmiö, ei se tee siitä vielä totta.  Olemme sitä mieltä, että Nurmijärvi tarvitsee tarinan. Kuten viestintäpäällikkö Siltanen totesi maanantaina, meillä on 150 vuotinen historia veljesten kanssa, sitä ei kannata piilottaa.  Se pitää valjastaa voimavaraksi. Julistautuminen Aleksis Kivi -pääkaupungiksi on hyvä alku, mutta se vaatii toimia tuleville vuosille. Kunnanhallitus varsin hanakasti korosti, että päätökse

Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23.3.2022 kuntastrategian vuosille 2022–2030

Valtuuston kokous alkoi juhlavissa merkeissä, kun Nurmijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen luovutti tasavallan presidentin puolesta itsenäisyyspäivän kunniamerkit ansioituneille kunnan päättäjille sekä kunnan työntekijöille. Minulle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Valtuusto päätti Nurmijärven kuntastrategiasta. Tässä valtuustoryhmämme puhe. Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltijat, valtuutetut ja muu yleisö Nurmijärven kuntastrategia on todennäköisesti  lähivuosien tärkein asiakirja minkä hyväksymme. Nyt on luotu hyvät suuntalinjat kohti parempaa arkea. Strategiatyö on edennyt mukavan ripeästi, osallistaen ja kuunnellen sekä valtuutettuja, sidosryhmiä että kuntalaisia. Strategian täytäntöönpano jää meille tässä salissa oleville. Kuntastrategia ei ole mainos, eikä esite, vaan tämän pitää ohjata meidän toimintaa lähivuosina. Todennäköisesti eniten strategiaan sitoutumista punnitaan budjettivaltuustossa. Strategiassa luvataan laadu

Nurmijärven matkailukoordinaattorista

Budjettivaltuustossa pitämäni puhe matkailukoordinaattorista: Arvoisa puheenjohtaja, viranhaltija, valtuutetut ja muu yleisö Matkailun kehittäminen on nostettu yhdeksi Nurmijärvi – paremman arjen ilmiö -kuntastrategian painopistealueista. Me laadimme ja päätimme strategiasta yksimielisesti. Me kaikki olemme sitä mieltä, että matkailun kehittäminen on tärkeää. Kuva: Nurmijärven kunta Matkailun taloudellinen merkitys on lisääntynyt selvästi viime vuosikymmenten aikana Suomessa. On erikoista ajatella, ettei matkailu olisi alueellisesti merkittävää elinkeinoa. Matkailukoordinaattorin työtä kyseenalaistetaan. Mitä voittoa se tuo kunnalle tai miten hänen työtä mitataan. Taloudellinen hyöty on kuitenkin ensisijainen syy, miksi kunnat ylipäätään haluavat tuoda matkailua ja turisteja alueelleen. Tuusulan kunta tiedotti viikko sitten, että Tuusulan alueelle kertyi viime vu onna yli 37 miljoonaa euroa tuloja matkailusta. Summa on yli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2018. Matkailu toi Tuu