Kunnanvaltuusto myönsi kokouksessaan Rajamäen Uimahalli Oy:lle yhteensä enintään 80 000 euroa lisätoimintatukea vuodelle 2024. Kannatin pohjaesitystä tällaisella puheella:
Arvoisa puheenjohtaja, kunnanjohtaja, viranhaltijat ja muu yleisöä.
Kannatan
pohjaesitystä, että uimahallille myönnetään esitetty lisämäärärahaesitys.
Uimahalli ovat
tärkeä kunnan palvelu, jota ei ehkä kannata tarkastella kunnalle voittoa tuovana
toimintana vaan kyse on kuitenkin ensisijaisesti palvelusta, joka lisää kunnan
hyvinvointia vetovoimaa ja kenties myös pitovoimaa.
Kuvan otti Leni Niinimäki |
Rahakeskustelun
sijaan uimahallikeskustelu voisi olla keskustelua palveluista Uimahalli on palvelu
- kohtaamispaikka ja yhteisöllisyyden edistäjänä. Kunnan uimahalli on saanut kahdesti
tunnustuksen vuoden liikuntapaikkana. Mielestäni uimahalli voi myös houkutella
uusia asukkaita tai mahdollisia tontin ostajia Rajamäelle. Hyvin hoidettu
uimahalli kertoo kunnan panostuksesta hyvinvointiin ja viihtyvyyteen.
Se on vaarallinen
polku jos lähdetään pohtimaan voimmeko nostaa esimerkiksi uimakoulujen hintoja.
Uimakoulut on investointi tulevaisuuteen, jossa hintojen kohtuullisuus on
olennaista. Uimakoulujen ei tule olla luksustuotteita, vaan niiden pitää olla
kaikkien saatavilla. Uimataito kuuluu kaikille, ja sen oppiminen on yhteinen
etu. Sillä taidolla pelastetaan henkiä
Lasten lisäksi
meidän on syytä pohtia, mitä kaikkea voisimme tehdä että eläkeläisten käynnit palavat
tasolle, jossa ne oli ennen kuin Nuukan myötä teimme leikkauksia Hyvä olo
tuotteeseen.
Kuten uimahallin katsauksesta
kuulimme, niin energiakustannukset ovat nousseet. Meillä on kunnan talousarviossa
osoitettu rahaa energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin, mutta tätä rahaa ei
voi käyttää uimahalliin.
Mä toivoisin,
että uimahallin hallitus keskustelisi ja kenties tekisi laskelmaa, että mitä esimerkiksi
aurinkopaneelien investointi maksaisi ja millä aikavälillä se kenties kääntyisi
säästöksi. Aika saattaa olla pitkä, sillä luulen että uimahallilla on hyvä
sähkösopimus kunnan kanssa.
Jos laskelmat
osoittaa, että säästöä voisi tulla, niin kenties seuraava valtuusto voisi
marraskuussa ainakin keskustella miten kunnan energian säästöhankkeisiin varatut
rahat kannattaisi jakaa. Eli pienentääkö kunnan hankkeiden osuutta ja osoittaako
uimahallille investointiin budjettia. Tästä olisi hyvä ainakin laskelmat saada ja
tällaista esitystä myös toivoisin uimahallin hallitukselta.
Joka tapauksessa Rajamäen
uimahalli on laadukas palvelu kunnassa,
joka ansaitsee tukea ja panostusta. Se ei ole vain rakennus, vaan se pitää nähdänä
osana kuntalaisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Sanon, että se on myös
hyvä veto- ja pitovoimatekijä Rajamäellä.
Kommentit
Lähetä kommentti