Robbie Williams - Under The Radar

Robbie Williamsin uuden levyn haltuunotto on tehty vaikeaksi. Albumia myydään hänen omassa verkkokaupassa, josta se on tällä hetkellä loppunut. Ainakin nimmariversio. Sieltä saa latauskoodin, jolla voit ladata levyn mp3:sena itsellesi. Mitä helvettiä. Edellisen kerran latasin mp3:sena musiikkia itselleni vuonna 2004.

Pidän Robbie Williamsista paljon. Olen käynyt mm. Tanskassa ja Saksassa katsomassa häntä livenä. Huikea huikea huikea huikea poptähti jonka viimeisimmät levyt eivät mitään täysosumia ole olleet. Swing –setin kaikessa kauheudessaan olen täysin sivuuttanut. En mennyt edes keikalle. Vaikka olen fani.

Uutinen Robbien uudesta levystä yllätti.  Levy on kokoelma demoja ja muita biisejä, johon Robbie itse suhtautuu intohimoisesti ja halusi nämä julki. Nämä vanhat kappaleet ei ole koskaan aiemmin levyille kelvanneet. Toisin sanoen tuottaja on ollut yössä, sillä jo ensikuuntelu paljastaa että tämä on huomattavasti parempi kuin edeltäjänsä Take The Crown.

Albumi julkaistiin samana päivänä kuin Take Thatin uutuus, mutta listakamppailua ei nähdä.  Ilman levy-yhtiötä julkaistu levy, jota myydään ainostaan Robbien nettisivujen kautta ei kelpaa Englannin Official Charts Companylle.  Se siitä ”verisestä” taistelusta.

Sitten itse asiaan. Tämä levy on rento. Tässä ei puristeta. VÄITÄN, että jos pidät U2:sesta ja Bruce Springsteenistä, niin pidät myös tästä. Elektronisuus on pääosin poissa ja Robbieta säestää varsin mainiolta kuulostava bändi. On tässä myös koneita. Pääosassa on rento Robbie Williams, jonka tekstit on pääosin täyskymppejä ja iso osa biiseistä saa myös kiitettävän arvosana.

Tämä on vähäeleinen albumi. Ei sillä masentavalla tavalla kuin Coldplayn tämän vuoden pettymys, vaan sillai hyvällä tavalla. Tiäksä. Ei isoja kuoroja, Robbien laulusoundi on luonnollinen, koneita on vähän ja tässä soittaa siis bändi.

Nyt siis asiaan. Vihdoin.

Albumin avausraita Bully on todella kova. Robbie Williams on uhkaava, pelottava ja vaarallinen.  Tai ainakin hänen musiikillisella asteikolla. Samalla tavalla pelottava kuin Phil Collins on Genesiksen Mamassa. 

” I simply don't care, if you hate me or love me. Pass me the pistol; shoot the bully”

Terveisiä musabisnekseen. Julkaisin nämä biisit managementin kautta ilman levy-yhtiötä ja täysin ilman promootioa. Myyn myös levyn halvemmalla kuin muut myyvät ja ainoastaan oman nettisivustoni kautta. I am the Bully. Siinä kahden euron psykologinen analyysi avausraidasta täysin ilmaiseksi. Just sulle. Tämä on #muuten todella hyvä biisi.

Kakkosraita Raver on kaikessa optimistisuudessaan hyvä poprock-biisi. Iso kertsi. Union Flag liehuu tuulessa ja bändin voisi raahata vuorelle kuvaamaan musavideota. Keikalla konfettikone oksentaa paperisilppua nelikymppisten sarien päälle.  Kelpaisi radiokanaville, sillä kuten Robbie kappaleessa laulaa  ”We're the shit that's on the radio”

H.E.S Eli Heavy Entertainment Show lienee kaavailtu tämän levyn sinkkubiisiksi. Tämä kelpaisi myös euroviisuihin. Tämä on anthem. Itse asiassa  ANTHEM.  Tähän löytyy myös musavideo, jossa Robbie pyörii tutut Let Me Entertain You -meikit naamassa.

“If only God can judge us
Then who clear up the rubbish down here
Cause they don't care for us”

The Edge biisin sointukierto on hieno. Ei aluksi, mutta kuuntele mitä tapahtuu ennen kertsiä. Kertsi on tietenkin pienoinen pettymys. Hiukan keskeneräinen biisi. Ehkä siksi ei ole aiemmin julkaistu.

All Climb on tuo mielen Tommi Läntisen Kevät ja minä biisin hoilauksen. Siitä huolimatta tämä toimii. Tässä on myös ripaus Michael Jacksonin Will You Be Theren säkeistöä. 

Surrender tuo mieleen Escapology -albumin hienouden. Surrender on mielestäni jatko-osa huikealle Monsoon –biisille. Tässä on vahva säkeistö ja erinomainen kertsi.  Tämä yhdistettynä taustalla menevään laulumelodiaan on aivan JÄÄTÄVÄN hyvä. Hienoa, että melodiaa ei laula satahenkinen mieskuoro, vaan se menee ainostaan Robbien omalla äänellä. Samaa tehokeinoa käyttää poikabändisuosikkini U2.

Love is You on iso balladi. Upea teksti, vähäeleisesti tuotettu . Rakastan tämän biisin kitarasoundia ja sooloa.

Olen #muuten myös Pet Shop Boys -fani, joten The Cure on varmasti tehty Pet Shop Boys -aikakauden aikana. Väitän, että tämä oli tehty joko Rudeboxille tai helvetin hyvälle Reality Killed the Video Star –albumille. Yksinkertainen konepoljento, hyvä laulusoundi ja 80-lukulainen puheosa biisin lopussa nostaa tämän biisin albumin parhaimmistoon.  

Mahtuu tähän levyyn myös huteja kuten The Pilot. Kiva tuotanto ei tee huonosta sävellyksestä hyvää. Skippaa tämä, sillä sitä seuraava The Brits on MIELETÖN.

“And I f*cked a few female stars or two
Nearly everything I said I'd end getting screwed
Spitting at the... looking rude in the news”

Tämä on huikea veto kaikin puolin. Alun räpäytys tuo mieleen Ed Sheeranin mainion The X –levyn huippuhetket. Huikea teksti ja iso kertsi. 

“It's like a VD clinic, only pricks are in it
So f*cking corporate and professional and timid” 

Pakko rakastaa kertsin riimejä. Ei mahda mitään. Siitäs saitte musabisnes. ja siitä. ja siitä.

National Treasure on kaikessa brittilälisyydessään, eli biitlesmäisyydessään mainio. Säkeistön täydellisyyttä hipova laulumelodia ja sointukierto ei saa ansaitsemaansa kertsiä. Väitän, että heikon kertsin takia tämä biisi ei ole koskaan levylle päätynyt. Meneeköhän homma pieleen siitä syystä, että kertsissä taidetaan siirtyä duuriin (?). Säkeistö on aivan mieletön. Tällaista sydäntäsärkevää melodiaa ei tämän vuoden popeissa ole kuultu. Rakastan tämänkin biisin riimejä.

Even his mother thinks he's odd
He hasn't got a proper job
But he says neither did God
And he's the Lord

YouTube –soittarilla kappaleen keskellä on minsan hiljaisuus. Kokonaiskesto on reilut kahdeksan minsaa ja kappale taitaa tulla kahdesti. Lienee virhe.

The moral of this tale
Is when everything's for sale
Good men seldom prevail
They all fail

Harmi kun tämän kappaleen kertsi ei lunasta säkeistöä. Ei se huono ole, mutta paremmalla kertsillä tästä olisi voinut tulla yksi parhaimmista Robbie kappaleista koskaan.

Treasurea seuraava Super Tony on myös osastoa skippaa. 

Green Light on puolestaan vain ihan ok. Ei muuta. Se ei ole huono biisi. Ei missään nimessä. Mutta ei se mikään 2014 –vuoden tuleva klassikko, jota radioasemat soittavat klassikkona kymmenien vuosien päästä. The Brits on selkeästi nostanut  riman ylemmäs levyn loppupuolelle.

Levyn päättävä Bullet on sympaattinen. Folkahtava pop-biisi, jonka mahtipontinen ”I would take the bullet for you, I adore you” on ihan toimiva kertsin teksti. Tässä on aika vahva With or Without You fiilis. 

Levyn kuunteleminen YouTubesta on silkkaa paskaa. Joka toisen biisin välissä on mainos ja soundi on myös onneton.. Tämä levy on niin hyvä, että tätä kannattaa kuunnella siitä huolimatta. Harmi, jos tätä ei koskaan vinyylille paineta. Vaikka en ole mikään Spotifyn puolestapuhuja, niin mieluummin musat sieltä kuin cd:ltä. Haluan tämän korviin lenkille, kun juoksen talvisessa maisemassa. Tämä levy ansaitsee tulla kuulluksi.   

Olen listaamassa vuoden kymmentä parasta levyä. Tämä päätyy top vitoseen.  On #muuten vuoden toiseksi paras pop-levy. 

Linkki YouTube -soittarille:

 https://www.youtube.com/playlist?list=PLGBhV9l7OidLhfRJzyKJz2a1_OmUotU68